sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
epätoivollakin on tänään kasvot.
Puhdas ahdistava tunne, masennus siitä että on koko maailma ympärillä juuri sillä hetkellä kun yksinäisyys toisi sitä hellän huojentavaa helpotusta tähän oloon. Nyt kun tahdon olla yksin, herään huutoon ja meluun ja vääriin sanoihin. Enkä löydä herätessäni helpotusta ahdinkooni mistään pakokeinosta. Tieto siitä kuinka ainoa mahdollinen tapa paeta omaa itseään ja mieltään on päihdyttää itsensä pois tästä ulottuvuudesta. Kaipaus siihen silmiä sumentavaan toivoon että joskus vielä pystyisi olemaan jotain mitä tällä hetkellä ei ole tai on joskus ollut. nykyhetki ei kelpaa varmasti, sen minä tiedän. Turvaudun tämän sikiävän sekasorron keskellä viimeiseen helpottavaan asiaan. käännyn sisääni ja kirjoitan. eristäydyn ja makaan paikallani tuntien tahtoa huutaa henkisen kivun paukkuttaessa rintaan ja kuristaen minusta viimeisen ilon pisarankin pois. Sekin pieni helpotus menee pois joka kerta kun käännän katseeni pois näppäimmistöstä. kylmät väreet jotka kiipivät pitkin selkääni koskien joka ikistä inhon hermoa mitä köyhtyneestä kropastani enää löytyy. hyvä luoja viekää tämä kiduttava pakokauhu pois minusta.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
yölento
Ajetaan,
otetaan auringonlasku kiinni.
tänä iltana en itke
en tahdo
olen nyt hetken onnellisempi
älä ota sitä minulta pois.
kerrankin kun maailmani jokainen
huoli on kaukana mieleni perälle.
musiikki ja kylmä viima tien päällä
tuovat muistot
taas väreiksi valokuvissa.
torstai 14. maaliskuuta 2013
jos sitä joskus hymyilis.
Aamu viis ja istun tässä
tupakka huulessa
onnellisempana kuin taas hetkeen
aamu auringon noustessa
ja kun kerrankin
jaksan taas hymyillä
ilman että tunnen itseni tekopyhäksi
ilman että tunnen itseni
elämän jättämäksi.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
että jollain on taas väliä-
nyt kun istun tässä taas, kaljat loppu ja tupakka kädessä, mietin että mikä on taas se tarkotus minkä takia seison sanojeni takana. mulla on nyt suht onnellinen olo ja en tiedä mitä elämästä ajattelisin. kuoleman halu ehkä vähän hiipunut.
mulla on nyt elämässä hetki jolloin oon taas löytäny toisen saman kaltaisen että yht'äkkiä on syy taas olla täällä.sellainen hellä tunne että jaksais jollain tavalla taas välittää. Että jollain taas on jotain väliä.
Mä istun tässä ja ootan että jotain sattuu. edes yks iso asia elämässä antais mulle taas voimaa jatkaa. mulla on jollain tavalla iha ok olo kaikesta. musta tuntu että elämään tuli taas yks jollain tapaa ihana käänne kun istuin siinäå autossa, katselin tähtitaivasta ja musiikki pauhas niin ettei mitään kuulunu.
ihan hyvä vaan että jotain tapahtuu. ettei tarvii taas jäädä junnaan paikalleen ja huutaa kun mikään ei tunnu missään. ainoo asia mikä sai jollain taval tuntemaan oli kipu ja sekin oli liiaks väärin. arvatkaa kiinnostaako mua mikä on väärin. nyt kun on pieni mutta tyhmä humala, iski olo et tahdon vähän kirjottaa olostani, nyt kun mulla menee taas hyvin jollain tasolla, tahon kertoa et en tiiä mistä kertoa. ei onnelisena osaa kukauian puhua
Mä katsoin taloa, autiota ja rumaa.
istuin siinä pihalla ja mietin miksi maali rappeutuu.
minkä takia, taiteellinen mieli
tuio kärsimyksestä kauneutta.
niinä hetkinä taas tiesin jollain tapaa
että elämässä on jotain,
minkä takia ehkä jaksaa taas yrittää.
siinä istuessani, röökin palaessa loppuun
minä sitä mietin, sitä ettei millään ole väliä.
mietin miksi taas satutan itseäni
niin että henkinen puoli jäisi pos.
niin etten taas huomaisi että miten minuun sattuu
kiitos.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Siwan kassatäti nauro mulle eilen.
Tänään mä mietin, etten kirjota runoa.
Ihan vaan koska siwan kassa täti nauro mulle eilen.
Mietin et kirjotan muuten vaan että mitä tälle elämän raiskaamalla ihmissielulle nyt kuuluu. Kuuluu iha jees. Parempaa sanaa et tähä keksi ku et iha jees. Ehkä vähä huono olo kun taiteilijana oleminen vaatii kaljaa ja nyt on aamu kun oma elämä tuntuu juur samalta ku mahas pyörivä olo.
Kämppää ei oo, miestä ei oo , töitäkää en oo viel saanu. Kai täs vaihees vois sanoo et voi vittu, mut mua ei oikeastaan kiinnosta. Naurattaa kun viisainta ois laittaa ittensä narunjatkoks mut oon täällä ihan sen takia et ketä tälle yhteiskunnalle sit olis ongelmana jossen mä. Eikä mul oo kiire mihinkään.
On taas sata eri tarinaa kerrottavana mut ei ees huvita avata suutaan. Kaikki ne kuitenki on tehty kännissä ja läpäl, niiku muut sanoo. Harmaita muistikuvia siitä et jokasen sikspäkin jälkeen rakastaa maailmaa taas vähän enemmän ja itteään vähän vähemmän.
Mulla oli eilen hauskaa. Luin omia tarinoitani ja nauroin liikaa sille kuinka paljon välitin. Välitin siitä jos isä huusi, ja äiti oli kaukana. Välitin siitä että istuin neljänseinän sisällä keskellä ei mitään. Mä välitin sillon siitä mitä musta ajateltiin. nyt se on ihan sama. Nyt mä välitän siitä et pitäs hilaa perseensä siwaan metrin päähän et sais röökiä. Nyt mä välitän siitä et saa jostain vielä mestan mis nukkuu yönsä rauhas ja niin ettei kukaan kaatais kaljaa aamulla niskaan. hauskaa se oli ku siitä tokeni, mut pirun kylmän kaljan oli ne löytäny.
Mut kyl se siitä sit ku pääs suihkuun.
kiitos.
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
missä?
Rakkauden rajaama aita
rupi mun raivoni reitillä
kehoni valtaama maailma
kuin kuvat muistojen meressä
missä on järkeni kun kaipaan sitä?
Olen täällä kun etsit minua
et ehkä löydä mutta toivon niin
Mun rajojeni raajat ovat rakentuneet
mustien seittien kasassa pitämä maailma
olenko täällä oikeisti?
mä katson käsiäni, ne ovat vaaleat,
siniseen viittava kipeä olo.
näen kuinka aikani on niistä kiinni
se on varmaa mistä pidän kiinni
ei ole varmaa onko se katoavaa.
-Minä
lauantai 12. tammikuuta 2013
show me the world.
Rakkauden rajoista kaunein
on alku.
Himojen ja tunteiden täyttämä
tila.
En tiedä miten niin pieni mieli
tekee niin paljon jälkeä.
Kuin kuiskaus korvaa vasten
Suudelma kuumalle iholle.
Kosketuksen kuumeisuus,
suudelmien sähköisyys.
Siinä en ole hyvä, en velkaa.
Vain ketjujen kahlitsema mieli
tietää totuuden-
Mun maailmani on matka ikuisuuteen,
matka aikojen halki.
Ole sinä mun mielessä
Ole sinä mulle opas
tällä tuskan pieksemällä tiellä
Auta mua jatkamaan
etten kaatuisi kuoppiin.
Ota sinä mua kädestä kiinni
etten eksyisi.
Anna mun kulkea seurassasi
hetki
tuntien itseni ihmiseksi.
-satu
Tilaa:
Kommentit (Atom)