Totesin tässä jo jonkun aikaa sitten että tuskin tän blogin kirjoittamatta jättämisestä tulee paskaakaan, aina välillä täytyy päästä jakaa ajatuksiaan edes vähäsen vaikka niissä ei olisikaan sen ihmeellisempiä asioita tai syvällistä merkitystä. Joskus vaan iskee hirveä inspiraatio ja vaativa tarve purkaa itseään kirjoittamalla.
Tässä on nyt mennyt aika pirun hyvin, oon asunut omillani jo pitkän aikaa eikä mulla oo mitää hätää, kulta kainalossa ja onni taskussa.
On sitä silti tullu mietittyy kaiken näköistä kuten menneisyyttä. Just niinku et mitä ois voinu tehä toisin ja just kaikkia mokia ja mihin ne on johtanu, et oisinko mä tässä jos oisin osannu tehä oikein.
Totesin siinä sitten jonkun aikaa surettuani että mähän oon oppinu niistä mokista iha perkeleesti eikä mulla oo mitää hätää. Ei mun menneisyyden haamut kummittele mulle kauheesti. Ne on ennemminki ohjannu mut siihen mitä mul on nyt ja oon onnellinen siitä.
Mulla tuntuu olevan jo hirveesti kaikkee takana mut ei se vaa välil tunnu siltä et mulla ois jotai kokemusta jostai. Musta tuntuu ennemminki et oon vaa se sama typerä itteni ku oon aina ollu ja tuun luultavasti mokailee viel pirun mones jutus.
Mut kai se elämä sit vaan on sitä, mokailua ja virheistään oppimista. Toivotaa että karma on suopea ja antaa mulle sit paskoist jutuista aina jotai takas (:
Kiitos.
