x-mas without heart.

Joulu on nyt ihan pirun lähellä ja mulla ei edes ole mitenkään jouluinen olo. Kulta meni nyt sitten porukoilleen jouluksi ja minä menen omilleni. Tuntuu ihan hassulta taas olla erossa Rudista kun ollaan aina yhdessä. Mulla oikeestaan meinas tulla itku kun jouduin sanoo sille heipat koko viikonlopuks ja pussasin sitä noin sata kertaa. Olisin aika lailla toivonut että joulu ei olisi niin täysin perhejuhla että voisi olla vaan aina rakkaan kainalossa.

Nyt sitten oon istunu illan yksikseni kotona. Tosin onhan tää ihan hyvää vaihtelua kun on vaan omat ajatukset, tietokone ja netistä löytyy leffoja vaikka kuinka.

Rudi on ihana mies, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Siinä on niin paljon sellaista mitä olen elämääni tarvinnut. Jos listaisin niitä asioita niin varmaan päällimmäisinä olisi se että kuinka luonnollista sen vieressä on ja kuinka hyvä sen kainalossa on nukkua, lämmintä ja turvallista. Sitä on mukava halata kun se on aina niin lämmin ja hellä, sille on helppo puhua ja sen kanssa voi hyvin riidelläkkin. Riidat tosin aina menevät siten että ekaks tulee riidan aihe, sitä seuraa mökötystä ja sitä sitten seuraa hiljaa toisen viereen käpertyminen ja asioista puhuminen.

Sovinto on aina kaikkein ihanin kun tyyliin päätetään keittää teetä ja kattoo jotain kivaa sarjaa tai leffaa. Käperrytään vaan toistemme syliin ja ollaan siinä.

Rudissa on monta muutakin puolta. Yksi niistä tosi hyvistä puolista on se mihin alun perin oikeastaan ihastuinkin, ihan älytön huumorin taju. Ei sitä pakosta kaikki tajua mutta muhun se iski ku salama kirkkaalta taivaalta. Sillä on kuihtumaton vitsien lähde. Aina se heittää johonkin väliin jotain ihan tajutonta ja sit kumpikin kuollaan nauruun.

Hymy maailmalle merkitsee, hymysi minulle enemmän.
Annoin sen minulle, hymyilit sydämesi pohjasta,
Minä rakastuin. Otit sydämeni vastaan hellin käsin, lupaat pitää huolta.
Minä en enää pelkää, luotan sinuun. Sinä et satuttaisi minua rikkomalla sitä.

Annoin sinulle viimein koko elämäni, luottamukseni.
Sinä olet sen arvoinen, Sinä olet elämäni.
Luotan sinuun, et riistä sitä minulta.

Minä sain sinulta kaiken, tein minut onnelliseksi niin.
Annoit minulle sydämesi, hymysi,rakkautesi.
Minä lupaan, en päästä niistä irti. Lupaan pitää huolta kaikesta.

Olet minulle paljon, rakastan sinua. Olet minulle enemmän kuin osaan näyttää.
Enemmän kuin kukaan uskoo olevan edes olemassa.
Kiitos sinulle, pidä minua vielä ainakin hetken sylissäsi,
hetken joka kestää koko elämän.

-Satu

Kiitos ja oikein hyvää joulua kaikille!

why am i all of a sudden just really fucking sad?

Tears tears drop drop again and again.

Tuntuu kuin pää räjähtäisi. kaikki näyttää liiankin sumealta vetisten silmien läpi enkä edes tiedä mikä saa minut tällä tavalla surun ja vihan sekaisiin tunteisiin. En tiedä mitä tai ketä vihaan ja mikä saa minun silmäni vuotamaan.

Tahdon vain saada sen loppumaan mutta huokaukset ovat katkonaisia ja syviä ja niinkutus jatkuu koko ajan tiuhempaan. Menen pihalle vähän väliä ettei kukaan näkisi minua tälläisenä. Se ei tunnu oikealta. En tahdo puhua ääneen. pelkään että ääneni sortuu. En tahdo nyt nähdä ketään.

Tiedän että aamulla taas olen iloinen ja hymyilen eikä ulkopuolinen edes tiedä että minä voisin olla joskus surullinen. Ei se edes haittaa. parempi niin.

Tarvitsin tilaa päähäni, tarvitsin aikaa. tarvitsin vapauden. Sain ne. Mielen rauha on silti vielä tavoittamatta. Tarvitsee kasata miljoona palainen palapeli ilman käsiä, oman päänsä sisällä jotta näkisi oikean kuvan itsestään.

Mistä tämä johtuu? Vitustako minä sen tiiän?!

Tuli vain yhtäkkiä kotiin lähtiessä sellainen olo että nyt tarvitsen tukea ja haleja. Tarvitsin niitä kuollakseni. Minulla oli rakas ihminen vierelläni koko ajan ja kysyinkin saanko hänet viereeni makoilemaan. Oli hän siinä ainakin 4 minuuttia... Siitä se sitten lähti . Se mitä odotin häneltä, tukea ja rakkautta ystävänä. sainko sitä? Ei en saanut kuin hetken jossa huomio ei todellakaan keskittynyt minuun. Nyt kun minulla on paha olo, kysytään; miks sä olit niin vaisu autossa?

Sittenhän se kiinnosti kun ei enää voinut auttaa mitenkään.

Kiitos.

ps. Mah head is gonna blow!

Feeling sad right now.

Morning comes slow today
Memories push through from yesterday
Where will I be tomorrow
What do I have to show

olen pahoillani, minuunkin sattuu. itken sinun tuskasi takia, omanikin. koita ymmärtää minua sillä muuta en uskalla pyytää.

Dad hates me.

täällä sitä ollaan taas. Ylläri ylläri!

Nyt on taas asiat menny päin persettä ja koko elämä tuntuu taas pyörivän mudassa. Isä otti taas tehtäväkseen pilata mun ilta ja elämä iha täydellisesti. Olin tosiaan sonkajärvellä ystävien kanssa viettämässä iltaa ja nauttimassa kesästä ja isä jäi kylille Juomaan. Vaihteeks...

Jossain vaiheessa iltaa se alkoin sitten seurailla minua ja kavereitani kännissä ja loppu tulos oli se että ystävälle joka on poika, puhuminen on siis pettämistä ja että minä olen ihan täys lutka.

Minua täytyy opettaa potkimalla, Vain minun asenteessani on ongelmia ja hän ei koskaan syyllisty mihinkään pahaan vaan on minun uhrini ja kotio ei kuulemma ole asiaa..

Seuraavana päivänä sitten soitin äidille kamalan ikävän iskiessä ja vuodatin edellisen illan tapahtumat hänelle. Päätettiin että nyt tiistaina hyppäisin junaan ja tulisin joksikin aikaa sinne ottamaan isästä vähän etäisyyttä.

Veli kuuli minun ja äidin puhelun ja ei halunnutkaan tulla katsomaan isää nyt maanantaina niinkuin oli sovittu. Tästä isä vasta hermostuikin.

Nyt se on jankannu sitä että minun pitää etsiä asunto mahdollisimman äkkiä ja muuttaa hevonhelvettiin täältä ( minkä teen oikein mielelläni ).

Onneks äiskä on ihana! sinne pääsee aina rauhottuu kun iskä on täys kusipää.

Näin kuuntelitte taas lyhyen vuodatukseni!

Kiitos.

Insane?

Olen pulassa. Itseni kanssa. Tarvitsen aikaa kasata mieleni ja ajatukseni. Kysymyksiä on liikaa.

Miten jouduin tähän tilaan TAAS? Miksi olen vihainen itselleni koko ajan? miksi tuntuu kuin olisin hukassa?

Olen miettinyt näitä kysymyksiä ennenkin, muutama vuosi sitten kun koitin ensimmäistä kertaa saada mieleni kasattua. Silloin se oli tuntunut mahdottomalta. Entä nyt, en tiedä.

Nyt kun olen luullut jo pitkään kaiken olevan hyvin niin tänään alkoi tosissaan pelottaa.

Aamulla suihkussa totesin olevani tressaantunut, hiuksia jäi käteen.. Hetki sitten melkein jouduin taas paniikki kohtauksen vltaan ja säikyttelin ihmisiä, Olen huutanut jä räyhännyt. Vihaisuus on kohdistunut minuun mutta olen purkanut sen muihin.

Tiedän että teen itse väärin mutta eikö kukaan muu ole mihinkään syyllinen? en tiedä sitäkään. ehkä ehkei.

En tiedä mitä ehdä ja että mikä ahdistaa mutta minun täytyy ratkaista se. Tarvitsen muutosta, Tarvitsen rauhaa tarvitsen päättömiä tekoja jotka aikanaan pitivät huonot ajatukset poissa.

Toivon saavani pian rahaa, on päästävä täältä pian pois, vetää vaikka pää täyteen jos en löydä parempaa ratkaisua. Vaikka se ei vie murheita loppujen lopuksi mihinkään niin ainakin pystyy olemaan yhden illan hymyillen ja ajattelematta kaikkea paskaa mitä eteen on tuotu.

En jaksa enää itseäni tälläisenä, hyvä jos kukaan muukaan pian jaksaa.

Minulla on rakkaita ihmisiä, tärkeitä ystäviä. Tuki vain ei auta. Tiedän ketä minulla on, tiedän että he välittävät vaan välitänkö minä enää itse itsestäni. Ne ovat niitä kysymyksiä mitä päässäni pyörii.

Minulla oli niin hyvä olla, mikkä sen aiheutti? haluan sen takaisin heti! Haluan ettei mikään olisi muuttunut sillä muuten joudun muuttamaan joka ikisen asian elämässäni.

Olen hakenut kaiken lohdun musiikista ja turvaa menneisyydestä.

Kiitos.

Losing My Fucking Mind.

'Cause I'm losing my sight, losing my mind

Wish somebosy would tell me I'm fine..

ima stupido today.

Olen yksin, edes aurinko ei paista ilokseni vaan jää piiloon pilvien taa..

Koko päivä on ollut jotenkin ääliö. Mikään ei tunnu järkevältä ja kaikki mitä saan aikaan on älyvapaata. En saa suustani ulos mitään normaalia, vain sammakoita ja pieniä tyhmiä lauseita.

suurin piirtein koko päivän olen istunut yksin kotona. aamu päivästä ajettiin takaisin leirintä alueelta. Tietysti voisin soittaa jollekkin mutta kun yritän niin tuntuu että ketään ei oikeastaan kiinnostaisi tai että on jotain parempaahin/ hauskempaakin tekemistä kuin jutella mulle.

Harmittaa hiukan ettei pääse mukaan kaikkeen siihen hauskan mitä muut tekevät kun ei pääse liikkumaan täältä mihinkään ( koska satu vähän tuhlaili ), mikä on ihan oma syyni..

Siksi tuntuukin koko ajan ihan vajaalta kun ei saa tehtyä mitään oikein.

Jopa kissa on vihannut minua tänään. Heti kun tulin kotiin niin se on vain purrut ja raatinut minua. Ja aina kun olen työntänyt sen pois se hyökkää uudelleen kimppuun. Tällä hetkellä se onneksi päätti ottaa päikkärit.

Ei ole huvittanut edes syödä. en ole koko päivänä suuhuni pistänyt mitään muutakuin kaksi kupillista kahvia ( ottaen huomioon että heräsin about 7.00 ja kello on nyt jotain neljä päivällä) .

Ei oikein kehtais lähteä uloskaan. Kaikkein helpoimmalta tuntuu vain olla sisällä koneella ja kirjotella toisille jotain aivan älyvapaata ja olla huoamaamaton. silloin tällöin saatan uskaltaa soittaa Roopelle (poikaystävä) mutta sitten se menee siihen että minä en pysty keskittymään mihinkään enkä keksi mitään sanottavaa ja kun kysytään että kaikki on ok ja sillai niin en keksi silloinkaan mitään sanottavaa ja vastaan tottakai että joo kaikki on okei...

olen ääliö

kiitooos.

Lost whitout a heartbeat.

Istun tässä hiljaa ja odotan että aika kuluisi taas eteenpäin. Tuntuu ettei arki mene ohi ollenkaan.

On vasta tiistai ja toivon että olisin jo ohittanut tämän viikon. Jokainen päivä täällä tuntuu aivan tyhjältä ja yksinäiseltä.. En ole tuntenut eläväni näinä päivinä ollenkaan, En ole tuntenut mitään suurenmoista iloa tai luonut hyviä muistoja. Olen vain ollut ja maannut ja toiminut kuin kone. Kone joka kyselee kysymyksiä joihin jo tiesi vastauksen ja hokee aivoihin tallennettuja äänitteitä, Kone joka tekee vain sen mihin se on ohjelmoitu.

Minuun tuntuu tatuoituneen se tosiasia että en kestä täällä olemista. Ajattelin niin alussa ja tulen ajattelemaan niin lopussa. Minä en löydä paikkaani täältä. Olen vain harmaa massa muitten seurassa enkä yksilö. Siltä minusta nyt tuntuu.

Istuin tänään hiljaa portailla ja poltin tupakkaa. Katselin vesilätäkköä johon tippui vettä katon reunalta. Jokainen niistä oli hetken juuri se yksilö ja sitten se putoaa ja yrittää vielä väreille näyttää että on olemassa ja sitten se luovuttaa ja on taas tasaista. Juuri siltä minusta nyt on tuntunut.

Johtuu luultavasti taas viikonlopusta. Silloin kuin jouduin lähtemään sieltä ensimmäisen kerran, Muuttamaan pois niin itkin pari viikkoa ikävääni ja tuntui että joku olisi tosiaan lähtiessäni päättänyt repiä sydämeni irti minusta ja pitää sen siellä, kotona ja nyt kun olin hetken taas sen luona niin tuntui taas kamalalta jättää se sinne. Ymmärrän kyllä että sinne se kuuluukiin mutta on se ikävä olla ilman sitä mikä on osa itseä.

I tear my heart open, I sew myself shut

My weakness is that I care too much

And my scars remind me that the past is real

I tear my heart open just to feel

Kaikki mitä olen tehnyt korjatakseni sen taisi mennä nyt hukkaan... Kaikki tikit ja ruvet on nyt taas revitty auki uudestaan vaikka kuinka sitä koitin estää.

Tämän kaiken pohtimisen ja suremisen jälkeen on kyllä vähän nälkä :s

Tosiaan olen aivan väsynyt siihen että minun tarvitsee tosiaan vain kestää itseäni tälläisenä, Surullisena ja ahdistuneena. Tuntuu taas kuin olisin eksynyt ja kun mietin että olen taas palannut samaan alkuun niin en todellakaan halua käydä uudestaan niitä taisteluita jotka minulla oli edessäni viime kerralla. Vaikka olen niistä selvinnyt niin ei minunkaan voimani enää toiseen samanlaiseen rumbaan riitä vaan hupenisivat jo alussa.

Uusia ongelmia tulee kyllä mutta antaa tulla, Otetaan ne haasteina ja koitetaan jaksaa ne sillä voimalla minkä ne itse tuovat minulle mukanaan ja annetaan niiden kasvattaa.

Kiitos.