Everytime i smile.

Kello on nyt melkeen kaks yöllä, heräsin kesken unia ja päädyin koneelle sitten kirjoittelemaan ja tekemään mitä yleensäkkin koneella teen tälläin yö myöhään.

Mulla on varmaan vaikka kuinka paljon asiaa ja niistä yks varmaan on se että mulla on ispiraatio ihan hukassa. Mulla ei oo mitään kivaa aihetta mistä piirtää, ei mitään mistä kirjoittaa jotain luovaa. Tällä hetkellä tuntuu lähinnä että tästäkin tekstistä tulee kylmää ja merkityksetöntä.

Olen todennut että luovuuden puute johtuu siitä että en ole enää niinkään surullinen enkä yksin ikinä. Siinä huomaa miten yksi ainut ihminen voi tehdä elämästäsi monta kertaa parempaa vain olemalla olemassa. Rudi ja minä mentiin jonkun aikaa sitten kihloihin ja olen ollut onneni kukkuloilla.

Tällä hetkellä se nukkuu hiljaa sängyssä ja narskuttelee hampaita.

Mulla on omalla tavallaan vähän toivoton olo itseni kanssa kun koulu on taas päin persettä ja raha-asiatkin omalla tavallaan. Toivottavasti asiat paranevat muuton jälkeen, kuhan sen muuton nyt saisi ensin aikaiseksi.

tekisi vielä mieli jatkaa mutta en yksinkertaisesti keksi enää mitään kirjoitettavaa. Mun pitäis varmaan alkaa kirjoittaa tosissani siitä mitä teen päivisin mutta se nyt sitten rajoittuisi genreihin; olin koulussa,Datasin, Annoin rakkautta, Sain rakkautta, söin ja nukuin, joten saatan jättää sen väliin.

En mä pysty tätä blogia kuitenkaan lopettamaan kun ei sitten olisi paikkaa mihin rustailla luovia kun vain siltä tuntuu tai jos on jotain paineita mitä pitäisi päästä tänne purkamaan.

Mutta enköhän mä sitten jotain kehittele, elämän onnellisista asioista on vain jotenkin kauhean vaikea kirjoittaa.

Kiitos.

Sometimes.

Kaikista maan luomista ihminen on tyhmin.

Ei onneaan tunnista tunnista vaikka ois onnellinen.

Kun ees toisinaan haluaisi, toisinaan haluaisi,

Kiittää siitä mitä nyt on.

Kuin ees toisinaan haluis ei muuttaa kaikkea aina.

Tyytyisi siihen mitä nyt on.

Kaikista maan luomista ihminen tympein on.

Tihku ei onnea vaikka syytä ois kymmenen.

Egotrippi - toisinaan

Train.

Täällä sitä istuskellaan tampereella junassa. Ollaan oltu nyt jo noin 4 tuntia ja risat täällä ja matkaa on jäljellä noin tunti.

Reissu sukevalle oli oikeastaan täysin turha lukuun ottamatta että että näki muutamia sukulaisia jotka tosiaan tahtoivat nähdä minua.

Isä lähinnä vain oli enemmän kiinnostunut muista vieraistaan kuin minusta ja rudista joten vietettiin ainakin kaksi päivää omissa oloissamme istuen koneella ja puhuessa paskaa sekä tylsistyessä.

Olihan siellä ihan hyvää ruokaa ja alkoholiakin oli tarjolla mutta muuten oli kyllä ihan paska reissu. Olisi säästynyt paljon rahaa jos olisi päättänyt jäädä kotiin.

Se on ollut joka kerta sinne mennessä että on miettinyt että ehkä tästä reissusta sitten tulisikin ihan kiva tai jotain ja sitten lähtiessä vaan vituttaa että meni ollenkaan.

Olen ihan onnellinen että reissu on nyt melkein ohi ja pääsee takaisin eteläsuomeen eikä tarvitse taas vähään aikaan sukevalla naamaansa näyttää. Vieläkin ihmetyttää että miten helvetissä mä siellä oikein aikaani kulutin tai että miksei se pää hajonnut siellä asuessa.

Muutto sukevalle oli alun perinkin vastahakoista vaan pakollista. Kai siihen paskaan sitten tottui ja voi että osas olla tyytyväinen siihen kun pääsi edes viikonlopuiksi pois. Nyt on siis elämä melkoisen paljon paremmin kun ei tarvitse siellä tuppukylässä yksinään nököttää vaan saa olla omassa asunnossa ja ystävien keskellä.

Minkiö on toki itsekkin aika hevon vitussa mutta on silti lähempänä kaikkea. Kulkuyhteydet on vähän persiistä mutta näkee sitä silti ystäviään ja rakasta joka päivä.

Iso peukku etelä-suomelle. Näytän persettä savolle!

Kiitos.

Dear Love.

Tiesin sen jo alussa. Nopeasti voimistuvat tunteet häntä kohtaan.

Tiesin jo heti ensimmäisestä katseesta että hänelle minä sydämeni menettäisin.

Jokainen kosketus, pienikin hipaisu sai jokaisen lihakseni jännittymään.

Kun nauroimme ja kiusoittelimme toisiamme, tunsin suurta iloa.

Mutta mikään ei vetänyt vertoja ensisuudelmallemme.

Silloin pääni sisällä, sielussani oli ilotulitus.

Lensin avaruuteen ja kiersin kuun,

Lauloin säveliä joita ei ole kukaan kuullut.

Maistoin jotain mikä voitti makeimmat hunajat,

täyteläisimmät kakut ja mehukkaimmat hedelmät.

Ja kun viimein palasin liian pienen hetken jälkeen todellisuuteen,

tiesin mihin kuuluin, Hänen luokseen, häntä rakastamaan.

Too much Drama.

Elikkä ollaan rudin kanssa käymässä sukevalla ja sitten isä on tavannut uuden naisen ( taas ) ja täällä on sitten se nainenkin ja sen tytär joka on mun ikäinen ja sitten sen tytön kaveri (joka on jätkä).

No ensinnäkin ne vaikutti ihan mukavilta silleen alkuun mutta draamaa ne osaa järjestää vähän liialti. ensimmäisenä iltana tuli vähän juhlittua ja otettua sitten enemmän juatavaa ja illemmalla kun lähin kokkaileen niin jäätiin tän jätkän kanssa puhumaan sitten ihan mukavia työelämästä sun muusta. Toisella puolella taloa nää naiset sitten keksi että mie säädän siellä jotain..? :DD siitähän vasta haloo sitte synty.

ja nyt sitten tänään ne oli jo lähdössä kotionsa kun luulivat että joku ei tykkää koirista ja myö ollaan rudin kanssa jostain vihasia... :DD

Ihan ihme menoa, sanon minä! Ja mun olisi oikeasti muka pitänyt mennä tilittämään niille että miten asiat on ja siitähän faija skitsahti kun mua ei olis voinut vähempää kiinnostaa.

Ei muuta tänää :D

Kiitos.

B-day Plesure.

Nyt on sitten 18 v synttärit aikalailla koettu. Lahjoiksi tuli saatua oma läppäri, villasukat, viinipullo, rahaa, Ihana huivi ja suklaata, Lakanoita ja pyyhkeitä sekä rööki :D

Juotua tuli vasta nytten synttäreitä seuraavana perjantaina ja kyllä tuli sitten pikkusen sekasinkin oltua. .. sen verran että tuli vähä rapulaki :DD

Ei tänään varmaan muuta sanottavaa tuu mielee. Hyvin menee!

Kiitos!

Time machine.

Totesin tässä jo jonkun aikaa sitten että tuskin tän blogin kirjoittamatta jättämisestä tulee paskaakaan, aina välillä täytyy päästä jakaa ajatuksiaan edes vähäsen vaikka niissä ei olisikaan sen ihmeellisempiä asioita tai syvällistä merkitystä. Joskus vaan iskee hirveä inspiraatio ja vaativa tarve purkaa itseään kirjoittamalla.

Tässä on nyt mennyt aika pirun hyvin, oon asunut omillani jo pitkän aikaa eikä mulla oo mitää hätää, kulta kainalossa ja onni taskussa.

On sitä silti tullu mietittyy kaiken näköistä kuten menneisyyttä. Just niinku et mitä ois voinu tehä toisin ja just kaikkia mokia ja mihin ne on johtanu, et oisinko mä tässä jos oisin osannu tehä oikein.

Totesin siinä sitten jonkun aikaa surettuani että mähän oon oppinu niistä mokista iha perkeleesti eikä mulla oo mitää hätää. Ei mun menneisyyden haamut kummittele mulle kauheesti. Ne on ennemminki ohjannu mut siihen mitä mul on nyt ja oon onnellinen siitä.

Mulla tuntuu olevan jo hirveesti kaikkee takana mut ei se vaa välil tunnu siltä et mulla ois jotai kokemusta jostai. Musta tuntuu ennemminki et oon vaa se sama typerä itteni ku oon aina ollu ja tuun luultavasti mokailee viel pirun mones jutus.

Mut kai se elämä sit vaan on sitä, mokailua ja virheistään oppimista. Toivotaa että karma on suopea ja antaa mulle sit paskoist jutuista aina jotai takas (:

Kiitos.