Time.

Harhaisuuden rajamaassa,

minä pieni lapsi matkaan.

Olen matkalla päämäärään,

päämäärättömään.

Sekunttien valuessa,

vahana vaakatasossa,

minä kosketan aikaani.

Muotoilen siitä muistoja,

kuvia,

elämääni.

Tarkastelen sitä,

tunnustelen ja katselen.

Mietin mihin sen laittaisin,

miten minun jälkeni näkyy,

ja mitä olen sille tehnyt.

Totean aikani olevan mitätöntä

kuin koristeet ikkunalaudallani

käyttämättömissä

mutta kauniita katsella.

Siinä sateisessa yössä.

minä istun ja olen.

aikaa käsissäni.

Dont worry, i'll stay here anyway.

Tässä on viimepäivinä ollut vähän vaihteleva mieliala nykyisestä tilanteestaan, siitä mitä kaikki minulle tällä hetkellä merkitsee. Olen välitilassa jossa saisin nyt valita uuden suunnan elämälleni mutta en tiedä minkä oven avaisin tai mihin suuntaan lähtisin. Olen epävarma itsestäni ja asioista joita minun tulisi tehdä jotta elämänlaatuni parantuisi.

Tiedän etten pysyvästi tule asumaan täällä vaan tahtoisin jatkaa jo matkaani. Tiedän ettei minun kannata hätiköidä nyt tämän asian kohdalla koska olen vasta paranemassa edellisistä vastoinkäymisistäni.

Olen monena iltana toivonut koko sydämeni pohjasta että voisin palata ajassa takaisin aikaan jolloin kaikki oli vielä hyvin. Voi miten tyhmä olinkaan kun en ymmärtänyt kuinka paljon minulla oli. Tekee mieli piestä itseni että olen päästänyt sen kaiken valumaan käsistäni.

Olen käynyt elämässäni nyt pohjalla ja kokemus sekin, osaan ainakin arvostaa elämääni nyt paremmin kuin ennen. Tietysti itken paljon nykyään sillä yksinäisyys ei tee hyvää ihmiselle. Se ruokkii kaikkia pahoja ajatuksiani ja saa oloni tuntumaan tyhjältä ja mitättömältä. On vaikeaa nähdä ihmisten välittävän minusta nyt kun ne ovat vain internetin välityksellä kirjoitettuja sanoja. Enemmän merkitsee se kun ihminen sanoo sen suoraan kasvoilleni ja halaa. Se on tärkeää ja pitää pienen ihmismielen terveenä ja onnellisena.

Tiedän ettei yksin oleminen ole koskaan tehnyt minulle hyvää. Kaipaan niin paljon hetkiä kun kotiin tullessa joku oli vastassa ovella ja halasi, kysyi päivästä ja valitti asioista joita olin jättänyt tekemättä.

Olen useasti iltaisin toivonut että kävisi kuten elokuvissa. Kun toivoo jotain oikein kovasti, se maagisesti toteutuisi. Että seuraavana aamuna heräisi ja kaikki olisi taas hyvin ja joka aamu onkin pettymys herätä yksin hiljaisesta yksiöstä, kaukana kaikkea ja aloittaa taas tyhjyyttä täynnä oleva päivä.

I wish that everything could change and still remain the same

I wish that I could change and still remain the same

I wish that time could move on and still stand still 

I wish that I could move on and still stand still

tnx.

starting a new life.

Mietin tässä juur et ei se niin vaikeeta loppujen lopuks oo koittaa saada omaa elämäänsä kasaan kun vaan tosissaan uskoo siihen. Se voi olla yhden päätöksen päässä. Isoin ongelma vaan on sen päätöksen tekeminen. Se pelottaa ja ahdistaa ja siinä on aina jotain mikä ei tunnu oikealta mut pikku hiljaa kun sitä miettii niin tajuaa et se on omaks parhaaks. Mä uskalsin tehdä vihdoin sen päätöksen ja huomasin kuinka nopeasti asiat saa muuttumaan. vajaa pari viikkoa sitten mä olin pohjalla. Ryyppäsin kaikki rahani, vuokrat maksamatta ja elämä muutenkin paskana. Nyt mulla on kämppä kunnossa, en tuhlaa kaikkia rahojani viinaan. Itseasiassa oon ollu selvinpäin koko ajan mitä täällä oon ollu. Pisin aika pitkään aikaan ilman että ongelmat tarvitsee turruttaa alkoholilla. Tietysti jouduin luopumaan sosiaalisesta elämästäni lähestulkoon kokonaan mutta ihan hyvä ratkaisu sillä edellisellä menolla joutuisin luultavasti hautaan ennen keski-ikää.

Niin pienessä ajassa mun on ollut helppoa tajuta se että ei se nyt sit vittu ollukkaa nii vaikeeta. Ehkä sitä sais vielä jotain töitä sun muita.

i hate, i hate, i hate!

Ymmärrän että ihmiset tekee jatkuvasti virheitä mut miks mun pitää tehdä niitä jatkuvasti. Toivoin ettei mun tarviin enää tulla satutetuks. et olisin vähän vahvempi mut rakkaus on kai vitusti petollisempaa paskaa ku muistin. Jos rakastuu johonkin, älä helvetissä kerro sitä sille ihmiselle, sen jälkeen meinaan ei tuu mitää muuta ku paskaa niskaan. tavalla tai toisella..

Tiedän et on turhaa kaikki tää nyt ku oon muuttamassa pois. mut nyt kun hän lupas mulle maailman parhaat 4 päivää niin näistä tuliki 3 maailman surullisinta päivää... En ees oikeesti tajua miks tunnen näin... Voiku voisin kääntää aikaa taakse päin jotta voisin tehdä asiat uudestaan ja olla rakastumatta. Kuulostaa iha järkyttävältä teinipaskalta mut ei kai nää asiat si näköjään ikää kysy tullessaan.

nyt jos olis röökii, heittäisin kaikki pois mun kämpiltä jotta voisin vaan vajota yksin olemattomiin.

Bittersweet city.

Nyt kun muutto alkaa olemaan jo lähellä, alan vihdoin tajuta itsekkin miksi muutan pois Forssasta. Suurin osa ystävistäni tuskin edes ymmärtää muuttoni syytä. Tuskin edes huomaa lukea ja ymmärtää mikä minut ajaa pois kaupungista jota sanon rakastavani, pois ihmisten luota joita sanon rakastavani. Kaupungin kohdalle tulee se että yhtälailla kun tätä paikkaa rakastankin, yhtä lailla minä tätä vihaan. On niin monta syytä miksi en rakastaisi ja miksi rakastaisin. Tämä kaupunki on saastunut pahoilla ajatuksilla, vainoilla ja päihteillä. Tämä kaupunki on paikka jossa rappion voi nähdä kun astuu ulos asunnostaan. Vain tämän kaupungin pinta on kullattu mutta alta se on ollut ruosteessa aina. Entä ihmiset joita sanon rakastavani. Se on totta, niin minä rakastankin mutta en usko että rakkaus on täysin molemminpuolista. Olen jo jonkun aikaa tuntenu ystävä piirissäni olevani hylätty ja vihattu. En suoranaisesti mutta jos katoan useammaksi päivää, kukaan ei edes vaivaudu kysymään missä olen tai miksi en soita. Vasta kun itse otan yhteyttä, joku saattaa ohimennen kysäistä mitä olen viimepäivät puuhaillut. Tiedän että osan tästä olen itse aiheuttanut huonolla käytöksellä ja kyvyttömyydellä pitää itseäni kurissa mutta silti päätäni vaivaa ajatus että olenko tämän oikeasti ansainnut. Rakastamani ihmiset eivät silti riitä syyksi jäädä tänne enää. Jokaisen nuoren äiti toteaisi ystäväni huonoksi seuraksi kaiken sen päihteiden käytön takia ja minun itsekurillani alkoholin käytön lopettaminen tässä piirileikissä on täysin mahdotonta. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä elämälleni jotain sillä alemmaksi tuskin enää voin edes vajota. Lähden kauas vain sen takia että en olisi heidän lähellään enää joka ikinen päivä. En tahtoisi sanoa että nämä ihmiset ovat syy mikä minut ajaa täältä pois, vain siksi että välitän heistä liiaksi, Mutta minulla ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin myöntää että tämä on ainoa ratkaisuni ja jos aijon yrittää, he eivät voi olla lähelläni jatkuvasti. Toivon niin paljon voivani joskus palata tähän kuolleeseen rakkauteen kun olen itse ehjä ja tiedän mitä tehdä. Sitten kun olen valmis pitämään oman pääni enkä liikkumaan toisten armoilla. En tiedä todellakaan kauanko siihen menee mutta ehkä minä vielä palaan taas uudestaan joku päivä. Tiedän sanoneeni heille jo monta kertaa kuinka tulen käymään ja kuinka heitä rakastan. Luvannut toivottaa heidät luokseni avoimin sylin ja tarkoittanut sitä. Toivon todella tekeväni vihdoin oikean ratkaisun elämässäni päästäkseni ylös, samalla tavalla kuin tein väärän ratkaisun joutuessani alas.

Toivon rakkaimmilleni kaikkea hyvää, kiitos kun olette opettanut minulle elämästä.

kiitos.

-satu

epätoivollakin on tänään kasvot.

Puhdas ahdistava tunne, masennus siitä että on koko maailma ympärillä juuri sillä hetkellä kun yksinäisyys toisi sitä hellän huojentavaa helpotusta tähän oloon. Nyt kun tahdon olla yksin, herään huutoon ja meluun ja vääriin sanoihin. Enkä löydä herätessäni helpotusta ahdinkooni mistään pakokeinosta. Tieto siitä kuinka ainoa mahdollinen tapa paeta omaa itseään ja mieltään on päihdyttää itsensä pois tästä ulottuvuudesta. Kaipaus siihen silmiä sumentavaan toivoon että joskus vielä pystyisi olemaan jotain mitä tällä hetkellä ei ole tai on joskus ollut. nykyhetki ei kelpaa varmasti, sen minä tiedän. Turvaudun tämän sikiävän sekasorron keskellä viimeiseen helpottavaan asiaan. käännyn sisääni ja kirjoitan. eristäydyn ja makaan paikallani tuntien tahtoa huutaa henkisen kivun paukkuttaessa rintaan ja kuristaen minusta viimeisen ilon pisarankin pois. Sekin pieni helpotus menee pois joka kerta kun käännän katseeni pois näppäimmistöstä. kylmät väreet jotka kiipivät pitkin selkääni koskien joka ikistä inhon hermoa mitä köyhtyneestä kropastani enää löytyy. hyvä luoja viekää tämä kiduttava pakokauhu pois minusta.

yölento

Ajetaan, 

otetaan auringonlasku kiinni.

tänä iltana en itke

en tahdo

olen nyt hetken onnellisempi

älä ota sitä minulta pois.

kerrankin kun maailmani jokainen

huoli on kaukana mieleni perälle.

musiikki ja kylmä viima tien päällä

tuovat muistot

taas väreiksi valokuvissa.