Mitä mä tänään tein? Kävin pitkästä aikaa näkemässä muitakin ihmisiä kuin oman peilikuvan ja isän. Mä en oo poistunu kotoa kavereille kohta kolmeen viikkoon.
Elämäni on kirjaimellisesti sanottuna huonoimmillaan juuri nyt.
Lähestulkoon kaikki mulle rakas ja tärkeä asuu noin 260 kilometrin päässä täältä.
Nojaa.. hyvin tää paikka mun mielentilaa ainakin kuvaa. Maa on täynnä kylmää märkää hyytävää lunta ja valosaa on vaa pari tuntia päivässä.
Joskus toivon että mulla oiski joku parempi ongelma valittamiseen ku joku masennus. Ihan hyvin sitä on pärjätty kurjallaki mielellä.
En mä taho kuolla tai mitään. Mä tiedän että mulla on nii paljon tehtävää. Esimerkiks mun täytyy vielä vähä irrotella ja näyttää persettä koko mustalle maailmalle ja olla onnellinen!
Mulla on liikaa menetettävää ja siks mä en oikeestaan pohdi mitään sellaista.
Kyllä mä kuolemaa mietin. Pajonkin, mut sillai terveellä tavalla.
Kuolema on iha luonnollinen ja omalla tavallaa jopa kiehtova asia. Kaikki varmaa elämänsä aikana kerkee useesti miettii et mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Mulla on oma versio siitä ja se jollai tavalla perustuu raamattuunki.
Mä luulen että kun me kuollaan niin joko me päästään sellaseen paratiisiin missä ei oo vääryyksiä tai sotaa ja siellä meillä on kaikki mitä me tarvitaan hyvään oloon. Tai sit me mennään helvettiin. Mut mun mielestä helvetti on oikeastaan tää missä me jo ollaan: sotainen saasteinen maa ja kun tässä helvetissä joutuu jatkaan sillai ettei voi kun kulkea niin ettei kukaan elävä kuule ja tyypit kenen kaa joutuu viettää aikansa ikuisuudessa, on yhtä paskoja kun ite.
Mä ainakin valitsisin se paratiisin vaikka ei se mulle niin tärkeetä mihin mä joudun. Mulla ei oo mitään haluja tavotella mitää täydellistä pyhimystä. Sitä paitti varmaa aika vitu moni jäis tänne joten mitä vittua mä tekisin siel paratiisissa yksin?
Taas menee hämäräks.. Tälläsii juttuja mäki kelaan ajankuluks ku ei oo muutakaa seuraa ku oma pää.
Aika karua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti