lauantai 15. tammikuuta 2011


Taivas on kirkas, aurinko paistaa ja pakkanen puree poskia.
Silti on jotain mitä minulta puuttuu.
Tämä päivä on samanlainen kuin päivä muistossani.
siinä on jokin pieni ero jota en tunnista.

Kaikki tuntuu melkein olevan hyvin kun on saanut purettua asioita.
Meri ei lainehdi enää niin paljon.

Ei ole sellaista tappavaa kaipuuta johonkin, Tai on se olemassa mutta se ei tunnu enää niin kamalalta,

On helpompaa kun ei tarvitse miettiä asioita niin paljon.

Olen nukkunut muutaman yön valot päällä sillä pimeä saa minut näkemään painajaisia. Yleensä painajaiset liittyvät siihen, kuinka minut kidutetaan hengiltä tai juoksen jotain karkuun. Sellainen matka kestää kokonaisen ikuisuuden ja loppuu vasta kuolemaan tai siihen kun aamu tulee.

Valot pitävät painajaiset kauvempana ja vaikka ne tulisivatkin niin herätessä ei saa mitään kohtausta.

Tiedän että tälläisten asioiden välttely vain saa minut aikaa myöten pahempaan kuntoon mutta se tuntuu helpommalta kuin käydä asiat läpi.

Joskus vain ystäville puhuminen auttaa, Toiste riidat jossa saa purettua kaiken ylimääräisen paineen.
Se paine kuitenkin palaa heti helpotuksen jälkeen.

Joka viikko tuntuu aina lähestulkoon samalta joten pyrin elämään jokaisen päivän eri tavalla.
En suunnittele asioita valmiiksi ja teen kaiken hetken mielen johteesta. Rutiinit ovat pahasta sillä silloin sortuu vain jumimaan samaan tilaan eikä pääse koskaan eteenpäin.

Tämäkin päivä on pienien asioiden takia jollain tavalla erilainen kuin muisto toisesta samanlaisesta päivästä.

Muistossa minulla oli kaikki mitä tahdoin, kaikki mitä tänään kaipaan, tai ainakin minusta tuntuu siltä

''Aika kultaa muistot, mutta älä elä menneessä'' Paras neuvo mitä äidiltä olen koskaan saanut.

kiitos.

torstai 13. tammikuuta 2011

Old Poems.



Mulla oli vanhassa blogissa joitain omia runoja ja julkaisen niistä muutaman


Fear of love.

Mikään mitä sanoit ei ollut totta,

Ei sanoilla ollut merkitystä taaskaan.

Sä vaan mietit aina sun omia etuja,

silloinkin kun toinen kaipaisi sua.

Mitä Sä ajattelit kun löit mut maahan

Kun mä kärsin syvästi sun aiheuttamista haavoista.

Kun mulla ei ollut enää mitään jäljellä

ja sä vaan seisoit mun vieressä ja nauroit.

Mietin onko sulla sydäntä ollenkaan.

Alku oli erilainen, kuten aina.

Tunsin itseni tärkeäksi

luulin merkitseväni sinulle edes jotain.

Vaan tässä minä makaan, Jalkojesi juuressa.

Vuodan verta ja tuska riehuu sielussa.

Tässä minä makaan jalkojesi juuressa.

Sydän pirstaleina,

Kun sun naurusi kuuluu kaukaa taustalta.



------------------------------

summer

Jossain on oltava määränpää ja loppu jota kohti juosta.
En tiedä missä se on ja olen hukannut sen.
juoksen hullun lailla kohti tyhjyyttä.
En ymmärrä pysähtyä ennen kuin on liian myöhäistä.


-------------------------------
Ilta

Kaikki ei mennyt niinkuin piti.

Oli vaikea olla katsomatta sinuun taas.

Tiedän että inhoat minua mutta se ei merkitse mitään.

Taas tänä iltana nukahdan unelmoiden,

Miettien mitä teet.

Ja aamulla joudun taas pettymään kun näen katseesi

joka halveksii minua aina vain enemmän.

En ajattele sitä sillä unissani me olemme yhdessä,

Kävelemme omassa maailmassani.

Kerromme toisillemme rakkaudesta ja siitä

Mitä tähtien takaa löytyy.

Aamulla en tahdo herätä vaan jatkaa matkaa kanssasi.



------------------------------------



Fantasia

Tuuli tanssitti hiuksiani.
Se kuiskasi korvaani sointuja joita oli vaikea määritellä.
Ne olivat kauniita ja saivat minut toivomaan.
Toivoin pääseväni kotiin.
kotiin josta lähdin.
Tahdoisin vielä hengittää ilmaa kaupungissa.
siinä mistä minut vietiin.
Tahtoisin kuulla naurun joka saa minut elämään.
Tahtoisin nähdä kasvot joita kaipaan.
Tahdon olla aina siellä.
Siellä minne kuulunkin.
Mutta se on Fantasiaa kunnen sen toteutan.


------


Kiitos.

Leaving Hurts.


Kyyneleet virtaavt kun katson taakseni.
Olen lähdössä, matkalla pois.
Jätätn taakseni kaiken mitä rakastan, vain tilanteen pakosta
en omasta tahdostani.
Minulle jää vain muistoja, toivo että saisin joskus palata oikeaan kotiini.
Joka askeleella tunnen kun sydämeni repiytyy rinnastani.
Se on päättänyt jäädä.
Sattuu lähteä sieltä minne se kuuluu.
Tiedän minne sydämeni matkaa; kaupungin laidalle.
Sinun luoksesi.
Sinä olet suurin menetykseni, kalleinta mistä joudun luopumaan.
On ikävää rakastaa jotain mistä joutuu olemaan niin pitkään erossa.
Tunnen lähdön tuulen tulevan.
Sopiva sää tähän sillä sisimmässäni on kaikkien aikojen myrsky.
Tulva joka valuu yli silmistäni.
Hyvästi rakkaimpani, tapaamme vielä.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Photographic Memory


Kaikkein piinavin tunne on tyhjyys, silloin ikävä ja tuskallinen viha ja itseinho voisivat olla parempi vaihto ehto kuin se että sisällä on vain ontto harmaa kolo. Silloin kun kaikki tunteet ovat kateissa jää vain tyhjä huone jossa asuu pieni tyttö joka valittaa koko ajan että elämä on ihan olematon käsitys ja kuinka helppo siitä on luopua.

Jokaisella tunteella on vähän niinkuin kasvot, Jonkun ihmisen tai muiston kasvot jotka tulevat mieleen sen tietyn tunteen tullessa.

Minä muistelen monesti mitä olen ollut aikoinani ja kaipaan palavasti osaa siitä sillä minussa on enää jäljellä vain pieniä rippeitä entisestä. ''Aika kultaa muistot''.. Menneisyydessä tunnuin olevani parempi ihminen, Tunsin olevani jotain. Nyt minussa on vain sama sielu ja samat muistot.

Minulle muutos on pako. Kun muutan jotain itsessäni, se tuntuu hetken paremmalta ja kun se tunne loppuu niin muutan jonkin toisen asian. Ei minulla Ole mitään halua näyttää muille olevani jotain mitä en ole vaan muutos on jokin pieni asia kuten ulkonäölliset asiat tai uuden harrastuksen aloittaminen ( totta kai urheilu ei ole makuuni kun olen laiska sohvaperuna).

Täänään en ole antanut tilaa menneisyyden miettimiselle tämän enempää sillä tulevaisuudessakin on liikaa ajateltavaa.

Saatan suunnitella pitkän matkan päässä olevia asioita kuten työtä ja perhettä mutta huomiselle en anna tilaa. Minusta on oikein elää hetkessä eikä vain kordinoida asioita sekunnilleen.
Elämässä kuuluu olla jännitystä ja sitä syntyy kun ei tiedä mitä elämässä on edessä.
Se mitä huomenna tapahtuu saa olla arvoitus vaikka kuinka yllätyksiä inhoankin.

kiitos

lauantai 8. tammikuuta 2011

irratating thinks.


Mua ärsyttää välillä liiankin moni asia ja ajattelin jollain tapaa listata asioita joista en pidä tai mitkä ottaa tosi pahasti päähän +++ mielipiteitä joista ei kannata minulle esittää eri versiota.

♫ Väärässä oleminen on helvetin ärsyttävää

♫ WTC tornien ja pentagonin iskut olivat salaliiton tekosia!! joten ärsyttää jos väität niitä terroristien tekosikse

♫ Ärsyttää herätä liian aikaseen tai tulla herätyteksi, päivä menee pilalle.

♫ Talvi on perseestä

♫ Jeesus ei ole tehnyt mitää ihmeitä. Ne on suurenneltuja stooreja.

♫ Helvetti on olemassa.

♫ Paratiisi ei sijaitse pilvien päällä vaan jossain toisessa ulottuvuudessa

♫ Ärsyttää kun väitetään vastaan

♫ Moni muukin ärsyttää

♫ Valehtelimen on luusereille

♫ Helvetti ei oikeasti ole mikään maan alainen palava mesta jossa saatana hengailee

♫ Helvetti on sitä että joutuu kulkemaan ruumiittomana maan päällä.

♫ En ole vainoharhainen....

♫ paitsi vähän.

♫ Meitä kaikkia tarkkaillaa jollain tapaa

♫ JKL:n kauppakadun kompassissa on jotain hämärää!!

Joten siinä oli paljon mielipiteitä joita ei pidä kyseenalaistaa ja asioita mitä inhoan.

Olipan sekavaa paskaa..

Kiitos kuitenkin.

PS. Tässä päivityksessä ei ollut edes rippeitä kaunopuheista tai runoudesta, en edes yrittänyt joten älkää ihmetelkö kirjoitus tyylin muuttumista.

where are u summer?


Ikävä on vahva tunne jota jokainen tuntee elämänsä aikana, Minulla on aina ikävä johonkin tai jota kuta. On vaikea pärjätä kun tietää että kaikki rakkaat ja tukena olevat ovat satojen kilometrien päässä. Rakkaimpiin Pystyy pitämään yhteyttä mutta kukaan ei ole antamassa hellyyttä kun on kurjaa. Halit ja suudelmat, Hiusten silityksen... Paljon enemmän helpottaa kun joku oikeasti halaa ja sanoo että kyllä sä pärjäät kuin lukea se kännykän tai tietokoneen ruudusta pelkkänä kuvana.

Nyt kun joudun olemaan paljon yksin, joudun miettimään elämääni useasti. Välillä tuntuu ettei siinä ole mitään järkeä tai tuntuu että lähestulkoon kaikki palat ovat hukassa. Sitten on niitä aikoja jolloin kaikki on menossa järjestykseen ja kaikki tuntuu onnistuvan, että on voittamaton.

Yritän aina miettiä itseäni ulkopuolisin silmin jotta tietäisin mikä mietteistäni on totta ja mikä vain vainoharhaista tunteiden sekametelisoppaa. Tällä hetkellä minusta tuntuu että mikään ei ole totta.

Todellisuudessahan elämäni on ihan mallillaan mutta sitä on helvetin vaikea uskoa. On vaikea saada päähänsä mahtumaan että kaikki on pian hyvin, ei tarvitse kuin odottaa.

Kun ulkona on kylmä, pimeää ja märkää ja kavereita näkee harvoin, Kun joutuu vain nököttämään neljän seinän sisällä on vaikeaa olla hyvällä ja iloisella päällä. On liian vaikeaa Saada mistään tarvittavaa energiaa ja pirteyttä kun ei edes ulkona pakkasen takia viihdy...

Sitä vaan toivoo että olisi jo lämmin ja aurinkoista ja voisi mennä ulos ilman kenkiä ja vain olla ja antaa auringon lämmittää.

Sitä odotellessa..

Kiitos taas kerran.

perjantai 7. tammikuuta 2011

White.


Maa on valkoinen kun katson ikkunasta ulos, siellä on pimeää.
Kävin tänään Kaupungissa tervehtimässä muita.

Taas perus päivä täällä keskellä metsää missä ei koskaan tapahdu yhtikäs mitään. Sitä samaa rataa. Ku kivistä polkua kävelis paljain jaloin loputtomiin.

Tässä päivässä ei ollu mitään pahaa, Ei kyllä hyvääkää. Mä olen jostain saanu ylimääräistä energiaa ja jaksan tavatakkin ihmisiä. Huomennakin lähden ihmisten ilmoille.

Tältä varmaan kaikista kaupunkinuorista tuntuu kun ei pääse mihinkään vaan mätänee omassa huoneessa maalla. Ulkonakin on liian kylmä lähteä kävellen johonkin, tai edes pyörällä.

Pakko aina pyytää kyytiä jostain kun ei ole itsellä autoa. Tylsäähän se on kun tahtois mennä johonkin ja isä kiukustuu jostain ihan pienestä eikä sitte viekkään. Siihen ei kiukuttelu paljoa auta...

Noo, Päivä oli muuten kyllä muuten ollu ihan perseestä...
Ensinnäkin jouduin heräämään 7 aikaan aamulla iskän kiroiluun että ala pentu mennä työkkäriin. Sitten päästiin työkkäriin ja sielä piti vaa täyttää jotain tietoja. Mun piti ostaa eye-liner samalla reissulla ja pyysin että käydään seppälässä kun sieltä sen saa vähän halvemmalla mutta isän ihan väkisin pakotti mun ostamaan sen citymarketista.Mä sitten menin sinne ja tutkin kymmenen minuuttia että missä sielä on niitä lainereita. Mä löysin kyllä kahta erilaista. Mutta kun sitä normaalia ei ollu mustana joten katoin sitten sitä toista teskeristä ja seli oli mustaa kyl mut siinä oli sitte glittereitä. Nappasin siitä testerin takaa sen avaamattoman ja kävin maksaan sen.
Tässä vaiheessa mua otti päähän tosi pahasti että se helvetin laineri makso 14 euroa...
Autossa tajusin sitten että jes jes! SE OLI VÄÄRÄ VÄRI! enkä mä sit enää kerenny käydä vaihtaa sitä. Mua vitutti oikein maksimaalisesti.

Sitten koko illan sukulaiset puhu musta ja valitti joka helvetin käänteestä mitä mä teen.. Varsinkin iskä.

''Tuo tyttö se vie mun kaikki rahat aina''

''Se ei ikinä edes tee mitään''

''Sitä pitää aina joka paikkaan kuskata''

''Farkutki pitää ostaa valmiiks revittynä''

'' Keitä tyttö kahvia vieraille''

''Laita se helvetin läppäri nyt pois ku oot siinä kuitenki koko ajan''

Tää lista jatkuu loputtomiin..

Kiitos kun jaksoitte te olemattomat lukiat taas kuunnella valituksiani.


torstai 6. tammikuuta 2011

Dark black man in my prains


Mitä mä tänään tein? Kävin pitkästä aikaa näkemässä muitakin ihmisiä kuin oman peilikuvan ja isän. Mä en oo poistunu kotoa kavereille kohta kolmeen viikkoon.

Elämäni on kirjaimellisesti sanottuna huonoimmillaan juuri nyt.

Lähestulkoon kaikki mulle rakas ja tärkeä asuu noin 260 kilometrin päässä täältä.
Nojaa.. hyvin tää paikka mun mielentilaa ainakin kuvaa. Maa on täynnä kylmää märkää hyytävää lunta ja valosaa on vaa pari tuntia päivässä.

Joskus toivon että mulla oiski joku parempi ongelma valittamiseen ku joku masennus. Ihan hyvin sitä on pärjätty kurjallaki mielellä.

En mä taho kuolla tai mitään. Mä tiedän että mulla on nii paljon tehtävää. Esimerkiks mun täytyy vielä vähä irrotella ja näyttää persettä koko mustalle maailmalle ja olla onnellinen!

Mulla on liikaa menetettävää ja siks mä en oikeestaan pohdi mitään sellaista.

Kyllä mä kuolemaa mietin. Pajonkin, mut sillai terveellä tavalla.
Kuolema on iha luonnollinen ja omalla tavallaa jopa kiehtova asia. Kaikki varmaa elämänsä aikana kerkee useesti miettii et mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Mulla on oma versio siitä ja se jollai tavalla perustuu raamattuunki.

Mä luulen että kun me kuollaan niin joko me päästään sellaseen paratiisiin missä ei oo vääryyksiä tai sotaa ja siellä meillä on kaikki mitä me tarvitaan hyvään oloon. Tai sit me mennään helvettiin. Mut mun mielestä helvetti on oikeastaan tää missä me jo ollaan: sotainen saasteinen maa ja kun tässä helvetissä joutuu jatkaan sillai ettei voi kun kulkea niin ettei kukaan elävä kuule ja tyypit kenen kaa joutuu viettää aikansa ikuisuudessa, on yhtä paskoja kun ite.

Mä ainakin valitsisin se paratiisin vaikka ei se mulle niin tärkeetä mihin mä joudun. Mulla ei oo mitään haluja tavotella mitää täydellistä pyhimystä. Sitä paitti varmaa aika vitu moni jäis tänne joten mitä vittua mä tekisin siel paratiisissa yksin?

Taas menee hämäräks.. Tälläsii juttuja mäki kelaan ajankuluks ku ei oo muutakaa seuraa ku oma pää.

Aika karua.


start


Jos alku on vaikea se loppuu ensinmäiseen askeleeseen ja jos ei lopu niin sitten sitä onki jo matkalla.
Minä kumoan liikkeeni pienimmästäkin liikkeestä. Odotanko että tekemättä mitään pääsen loppuun? kai.. Kuulen joka päivä siitä kuinka en saa mitään aikaan, Siitä kun lopetin koulun ja jäin pois elämän normeista. Jokainen sana työntää mua alemmas tähän upottavaan, sitkeään tekemättömyyteen josta ei pääse ylös.

Ei mussa oo mitään ihmeellistä, oon ihan kuin kaikki muut. Rankka lapsuus on nykyään kaikilla ja masennuskin on kansan tauti joten en erotu joukosta mitenkään. Vaikka sitä yrittäisinkin. Ulkonäkö ja kaverien määrä ei erota mua massasta mitenkää. Mä oon keskiverto niinku moni muukin..

Siinä se ongelma on. En oo missään paras, parempi ku muut. Liian moni on mua parempi.
Kai se on mun silmissä että kaikilla on parempi elämä ja mä vaan oon tässä enkä etene mihinkää.

En tiiä onko tästä ikinä tulossa ees mitää? En tiiä miks mä jaan näit fiiliksii tänne. Ketä kiinnostais kuunnella mun valittamista siitä kuka mä oon ja mitä mä teen.

Ei, ei tää oo valittamista. Tää on sitä mitä mun päässä liikkuu. Miten mä nään maailman ja mitä mä koen eläessäni.

Yritän välillä ajatella ulkopuolisen mielellä. niin että mä nään millanen todellisuus on. Sillo tuntu että mun elämässä on kaikki ihan hyvin, Että rakkaus ja ystävät ja läheiset joita mulla on, tekis mun elämästä paremman.

Mä sanoin jo kerran että sitä se onkin. Se on ihan hyvä. Keskiverto.
Kai mä koitan vaatia itseltäni jotain mitä mä en kuitenkaa saa aikaa.
Kai mä vaan yritän miellyttää muita parhaani mukaan.
Sitäkö varten mä olen?
Sitä mä mietin,
Mihin mut on tarkoitettu.

Kiitos.