Jeremiad.

Vihdoin aloitti nuo lumet kuolemansa. En olisi varmaan voinut enemmän sitä jo oottaa.

Jotenkin tuntuu että talvi vain homehduttaa ihmiset sisälle ja masentaa kaikki.

Kun on vain niin helvetin pimeää.

Sitten kellot käännetään kesäaikaan ja alkaa illat olemaan yhä vaan valosempia. Kaikki alkaa pikkuhiljaa kaunistua (lukuun ottamatta sulamis vaihetta kun kaikki paska tulee näkyviin)

Tänään tosiaan olen kärsinyt helposti ärsyyntymisestä jota isäni välillä saa aikaan.

Kuten olemme jo todenneet; isäni on 15 vuotias teini poika joka ei ajattele muuta kuin naisia ja on pahimmassa uhma/ ''valitan joka asiasta''- vaiheessa....

Tänään sain kuulla liutan asioista jotka olin mukamas unohtanut ja loppuun loputtaman paasaamisen siitä etten saa mtn aikaan sekä että istun koneella liian paljon ( On niitä minua paljon pahempiakin ihmisiä)

Minusta on alkanut tässä vuosien varrella jo aika paljonkin tympimään se että minulle valitetaan siitä kuinka epä täydellinen ihminen minä oikeastaan olenkaan ja kuinka en kunnioita tai rakasta vanhempiani vaikka he tekevät kaikkensa minun eteeni ja ovat niin täydellisia, Vaan haukun ja halveksin heitä. Rällästän vain ystävieni kanssa ja jos poistun neljän seinän sisältä vain töihin ja satun yhtenä päivänä viikosta menemään ystävän luo niin silloinhan minä pyörin vaan kylillä koko ajan.... Tämä alkaa pikku hiljaa tuntumaan liian paljon vankilalta. Mökkihöperöäkö se minusta yrittää.

Tuntuu että 17 vuotiaan tytön ei ehkä olisi kovin järkevää asua Alkohooolia käyttävän sinkku isänsä kanssa jolla on maailman pahin keski iän kriisi ja joka selittää aivan täyttä paskaa ja saa jtn kieroa nautintoa valittamisesta...

Saattaa kuulostaa ehkä hiukan teiniAngstilta mutta sitä se vähän onkin... Valittamista..

Valitanhan minäkin asioista mutta valitan asioista jotka ovat oikeasti edes jotenkin järkeenkäyviä (ehkä?) En siitä jos joudun aamulla istumaan jotenkin väärässä paikassa tai jos aamupuurossani on klimppi niin en vedä siitä showta... Kyllä välillä ottaa päähän niiden ihmisten turhanpäiväinen valittaminen jotka ovat syntyneen kultalusikka perseessä ja jaksavat sitten vielä vinettää kuinka paskasti heidän asiansa ovat.

Minäkin osaan välillä valittaa ihan tyhmistä asioista mutta en sentään mistään pienistä.

Yleensä ne koskevat joitain huoliani ystäviäni kohtaan tai isäni ainaista valittamista kohtaan. Tai jos minua on vaikka kohdeltu huonosti.

Minulle tulee välillä sellainen olo että olen vain hellitty kakara jolle on tuotu kaikki eteen eikä mitään ole koskaan puuttunut ja että tosiaan olen luonut itse kaikki ongelmani. Se johtaa siihen että koitan lähestulkoon aina löytää vian itsestäni enkä muista. ( ainakin asioissa joissa todella on se puoli että minä olen ollut oikeasti osallisena, lukuun ottamatta isäääni, taaaas)

En sitten taas tiedä. Onko totta että rankka lapsuus kasvattaa astetta kovempiä ihmisiä? Välillä tuntuu ettei todellakaan. Että rankka lapsuus on vain tekosyy kaikille ongelmille ja ongelmat vain tapa kerätä huomiota. '' Hei katsokaa minua, Minulla on ongelmia!'' -Tyylisesti.

Nyt alkaa tekstini jo lähinnä muistuttamaan sekavaa paskaa ja se alkaa olemaan sen verran ristiriitaista että taidanpä jättää kirjoittamisen tähän.

Kiitos.