Lost whitout a heartbeat.

Istun tässä hiljaa ja odotan että aika kuluisi taas eteenpäin. Tuntuu ettei arki mene ohi ollenkaan.

On vasta tiistai ja toivon että olisin jo ohittanut tämän viikon. Jokainen päivä täällä tuntuu aivan tyhjältä ja yksinäiseltä.. En ole tuntenut eläväni näinä päivinä ollenkaan, En ole tuntenut mitään suurenmoista iloa tai luonut hyviä muistoja. Olen vain ollut ja maannut ja toiminut kuin kone. Kone joka kyselee kysymyksiä joihin jo tiesi vastauksen ja hokee aivoihin tallennettuja äänitteitä, Kone joka tekee vain sen mihin se on ohjelmoitu.

Minuun tuntuu tatuoituneen se tosiasia että en kestä täällä olemista. Ajattelin niin alussa ja tulen ajattelemaan niin lopussa. Minä en löydä paikkaani täältä. Olen vain harmaa massa muitten seurassa enkä yksilö. Siltä minusta nyt tuntuu.

Istuin tänään hiljaa portailla ja poltin tupakkaa. Katselin vesilätäkköä johon tippui vettä katon reunalta. Jokainen niistä oli hetken juuri se yksilö ja sitten se putoaa ja yrittää vielä väreille näyttää että on olemassa ja sitten se luovuttaa ja on taas tasaista. Juuri siltä minusta nyt on tuntunut.

Johtuu luultavasti taas viikonlopusta. Silloin kuin jouduin lähtemään sieltä ensimmäisen kerran, Muuttamaan pois niin itkin pari viikkoa ikävääni ja tuntui että joku olisi tosiaan lähtiessäni päättänyt repiä sydämeni irti minusta ja pitää sen siellä, kotona ja nyt kun olin hetken taas sen luona niin tuntui taas kamalalta jättää se sinne. Ymmärrän kyllä että sinne se kuuluukiin mutta on se ikävä olla ilman sitä mikä on osa itseä.

I tear my heart open, I sew myself shut

My weakness is that I care too much

And my scars remind me that the past is real

I tear my heart open just to feel

Kaikki mitä olen tehnyt korjatakseni sen taisi mennä nyt hukkaan... Kaikki tikit ja ruvet on nyt taas revitty auki uudestaan vaikka kuinka sitä koitin estää.

Tämän kaiken pohtimisen ja suremisen jälkeen on kyllä vähän nälkä :s

Tosiaan olen aivan väsynyt siihen että minun tarvitsee tosiaan vain kestää itseäni tälläisenä, Surullisena ja ahdistuneena. Tuntuu taas kuin olisin eksynyt ja kun mietin että olen taas palannut samaan alkuun niin en todellakaan halua käydä uudestaan niitä taisteluita jotka minulla oli edessäni viime kerralla. Vaikka olen niistä selvinnyt niin ei minunkaan voimani enää toiseen samanlaiseen rumbaan riitä vaan hupenisivat jo alussa.

Uusia ongelmia tulee kyllä mutta antaa tulla, Otetaan ne haasteina ja koitetaan jaksaa ne sillä voimalla minkä ne itse tuovat minulle mukanaan ja annetaan niiden kasvattaa.

Kiitos.