tää vaan pahenee. Ei tunnu hyvältä ollenkaa. Isä päätti maailman pahimman päivän ruveta juomaan... Nyt mie olen tässä ja kyyneeleet valuu. Se käski mun taas painuu vittuu täältä ja että mä vihaan sitä.. Se vaan aina keksii syyks että se on mun isä vaan se ei ole ollut kunnon isä siitä asti ku olin 9 vanha. Kun ne eros äidin kanssa se rupes juomaan ja rällästää. Mä muistan siitä kaipaamastani isästä enää sen ihanan hymyn mitä se aina hymyili ja mitä mä rakastin yli kaiken. Sillä oli vielä pitkät hiukset ja se vielä ajatteli muittenkin tunteita. Toivon että se olisi vielä sellainen eikä tollanen kusipää. Mä en jaksa enää tätä paskaa. Täällä ollaan ja täältä lähetään, tällä menolla helvetin pian. nää on näitä pieniä hetkiä jolloin olen taas se pieni tyttö jolla on ikävä kotiin. Jolloin äidin hali merkitsisi enemmän kuin mikään muu koko maailmassa. Tai jos saisi halin siltä menneisyyden isältä joka jaksoi aina olla tukena ja muisti että minä olen hänen lapsensa ja käyttäytyi vielä niin.
Muhun sattuu aivan liikaa tällä hetkellä. En pysty menee nukkumaan koska oon kuitenkin huolissani isästä...
kiitos silti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti