Taivas on kirkas, aurinko paistaa ja pakkanen puree poskia.
Silti on jotain mitä minulta puuttuu.
Tämä päivä on samanlainen kuin päivä muistossani.
siinä on jokin pieni ero jota en tunnista.
Kaikki tuntuu melkein olevan hyvin kun on saanut purettua asioita.
Meri ei lainehdi enää niin paljon.
Ei ole sellaista tappavaa kaipuuta johonkin, Tai on se olemassa mutta se ei tunnu enää niin kamalalta,
On helpompaa kun ei tarvitse miettiä asioita niin paljon.
Olen nukkunut muutaman yön valot päällä sillä pimeä saa minut näkemään painajaisia. Yleensä painajaiset liittyvät siihen, kuinka minut kidutetaan hengiltä tai juoksen jotain karkuun. Sellainen matka kestää kokonaisen ikuisuuden ja loppuu vasta kuolemaan tai siihen kun aamu tulee.
Valot pitävät painajaiset kauvempana ja vaikka ne tulisivatkin niin herätessä ei saa mitään kohtausta.
Tiedän että tälläisten asioiden välttely vain saa minut aikaa myöten pahempaan kuntoon mutta se tuntuu helpommalta kuin käydä asiat läpi.
Joskus vain ystäville puhuminen auttaa, Toiste riidat jossa saa purettua kaiken ylimääräisen paineen.
Se paine kuitenkin palaa heti helpotuksen jälkeen.
Joka viikko tuntuu aina lähestulkoon samalta joten pyrin elämään jokaisen päivän eri tavalla.
En suunnittele asioita valmiiksi ja teen kaiken hetken mielen johteesta. Rutiinit ovat pahasta sillä silloin sortuu vain jumimaan samaan tilaan eikä pääse koskaan eteenpäin.
Tämäkin päivä on pienien asioiden takia jollain tavalla erilainen kuin muisto toisesta samanlaisesta päivästä.
Muistossa minulla oli kaikki mitä tahdoin, kaikki mitä tänään kaipaan, tai ainakin minusta tuntuu siltä
''Aika kultaa muistot, mutta älä elä menneessä'' Paras neuvo mitä äidiltä olen koskaan saanut.
kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti